Henkikirjoja tarvitaan sukututkimuksessa erityisesti silloin kun seurakunnan kirkonkirjat ovat tuhoutuneet. Niistä voi löytää myös tietoja ajalta ennen kirkonkirjoja. Henkikirjat eivät anna yhtä tarkkaa tietoa kuin kirkonkirjat, mutta mutta niistä voi löytyä tietoja perheen varallisuudesta, tilan koosta sekä muista tilalla asuneista henkilöistä.
Henkikirjat laadittiin maan väestöstä henkiveron keräämistä varten. Ne sisälsivät myös muuta tietoa verotusta varten. Henkikirjat alkavat vuodesta 1634 ja olivat aluksi nimellä myllymanttaaliluettelot (kvarntullsmantalslängd) ja myöhemmin manttaaliluettelo (mantalslängd) eli henkikirja. Henkikirja laadittiin vuosittain. Luettelossa mainittiin tilan päämiehen lisäksi myös muut verovelvolliset. 1700-luvulla henkikirjaan alettiin merkitä kaikki tilan täysikäiset asukkaat huolimatta siitä, pitikö heidän maksaa henkirahaa. Silloin henkikirjaan alettiin merkitä myös muita henkilöille asetettuja veroja, mm. ylellisyysveroja. Henkirahan periminen lopetettiin vuonna 1924, mutta henkikirjojen pitoa jatkettiin väestö- ja kiinteistöluetteloina vuoteen 1989 asti.
Vuosina 1634 – 1651 henkirahaa perittiin 12 vuotta täyttäneiltä, ja vuodesta 1652 lähtien 15 – 63 vuotiailta. Vuonna 1865 yläikäraja poistettiin isänniltä ja alaikäraja nousi 16 vuoteen.
Henkirahasta vapautetut
Köyhät, vaivaiset ja kerjäläiset olivat vuosina 1693 – 1924 vapautetut henkirahan maksusta eikä niitä aina merkitty henkikirjoihin. Vuosina 1641 – 1865 myöskään aateliset perheineen ja palvelusväkineen eivät maksaneet henkirahaa.
Armeijan päällystö, aliupseeristo ja miehistö palvelusaikanaan sekä venäjän sotaväkeen kuuluvat perheet olivat henkirahasta vapautettuja, samoin piispat, hovioikeuden aatelittomat asessorit, yliopistojen professorit perheineen ja palvelusväkineen sekä opiskelevat ylioppilaat ja koululaiset.
Monilapsisten perheiden vanhemmat olivat 1700-luvun lopulta vuoteen 1924 henkirahasta vapautettuja. Uudistilalliset ja kivitalojen rakentajat olivat vapautettuja määräajan. Lapin asukkailta ei peritty henkirahaa 1700-luvun puolivälistä autonomian ajan alkuun asti.
Henkikirjat
Henkikirjat on Kansallisarkistossa arkistoitu vuoden 1634 osalta voudintilien arkistoon ja vuosien 1635 – 1808 osalta läänintilien arkistoon. Autonomian ja itsenäisyyden ajan henkikirjat vuoteen 1937 asti on arkistoitu omaan henkikirjat kokoelmaan.
Digitaaliarkiston poistuttua käytöstä kannattaa läänintilejä ja niiden hekikirjoja etsiä Kansallisarkiston Uusi astia palvelusta lääneittäin nimen perusteella käyttäen Kansallisarkiston käyttämää alla mainittua läänintilien läänikohtaista nimeä ja tähdellä lyhennettyä henkikirjojen hakusanaa henkik*:
- Turun ja Porin läänin tilejä
- Uudenmaan ja Hämeen läänin tilejä
- Viipurin ja Savonlinnan läänin tilejä
- Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tilejä
- Kymenkartanon läänin tilejä
- Savon ja Karjalan läänin tilejä
- Pohjanmaan läänin tilejä
- Vaasan läänin tilejä
- Oulun läänin tilejä
- Vanhan Suomen tilejä
- Käkisalmen läänin ja Inkerin tilejä
Esimerkiksi etsittäessä Pohjanmaan läänin tileistä vuosien 1750 – 1760 henkikirjoja käytetään hakuehtoja (huom tähti henkik* sanan perässä):
Haulla saadaan 11 hakutulosta. Kaikki hakutulokset ovat digitaalisessa muodossa, eikä hakutulosten määrä muutu vaikka valitaan vaihtoehto Vain digitaalinen aineisto. Henkikirjat ovat hakutuloksissa vuosittain, mutta eivät aina vuosijärjestyksessä. Henkikirjoja pääsee tarkastelemaan painikkeesta Tarkaste digitaalisena.
Autonomian ja itsenäisyyden ajan henkikirjat ovat omana arkistonaan. Niiden haussa kannattaa käyttää listan mukaista arkistonimeä tai tähdellä lyhennettyä muotoa:
- Hämeen läänin henkikirjat
- Keski-Suomen läänin henkikirjat
- Kuopion läänin henkikirjat
- Kymen läänin henkikirjat
- Lapin läänin henkikirjat
- Mikkelin läänin henkikirjat
- Oulun läänin henkikirjat
- Pohjois-Karjalan läänin henkikirjat
- Turun ja Porin läänin henkikirjat
- Uudenmaan läänin henkikirjat
- Vaasan läänin henkikirjat
- Viipurin läänin henkikirjat
Digihakemisto on helpompi käyttää henkikirjojen etsimiseen kuin astia. Siinä on pikavalintanäppäin Voudin- ja läänintilit, josta pääset luetteloon eri läänien Voudin ja Läänintileistä. Autonomian ja itsenäisyyden ajan henkikirjat ovat pikavalintanäppäimen Henkikirjat alla. Alle 100-vuotta vanhan henkikirjat ovat käyttörajoitettuja ja käytettävissä vain Kansallisarkiston sisäverkossa. Joitakin henkikirjoja voi löytyä myös henkikirjoittajien arkistoista.
Kunkin vuoden henkikirjan alussa ensimmäisissä kuvissa on yleensä hakemisto, jonka perusteella löytää oikean pitäjän. Pitäjät on yleensä lueteltu kihlakunnittain. Ainakaan toistaiseksi Kansallisarkiston Uusi Astia palvelussa ei ole tarkempia hakemistoja, joiden perusteella pitäjät helposti löytäisi. Sen vuoksi kannattaa käyttä Digihakemistoa, jossa useiden läänien henkikirjoihin on talkoovoimin tehty hakemistoja.
SSHY:n jäsenille on läänintileihin ja voudintileihin kuuluvia henkikirjoja löydettävissä digitoituina yhdistyksen jäsensivuilta.
Henkikirjan sisältö
Henkikirjojen sisältö vaihteli eri aikoina. 1700-luvulla henkikirjaan kirjattiin henkirahan lisäksi paljon muitakin veroja kuten erilaisia ylellisyysveroja. Ylellisyysveroilla oli tarkoitus rajoittaa kansan taloudelle, terveydelle tai
siveydelle vahingolliseksi katsottujen tavaroiden käyttöä sekä ruoissa ja juomissa esiintyvää ylellisyyttä. Ylellisyysveroja perittiin mm. tupakasta, silkin käytöstä, hienoista puvuista (pönkkähame), kahvista, makeisista ja viinan keitosta.
Vanhojen henkikirjojen sisältö ja sarakkeisto vaihteli eri ajanjaksoina ja paikkakunnittain. 1800-luvun alussa tuli käyttöön yhtenäisempi sarakkeisto, mutta edelleen henkikirjoissa oli eroja.
Henkikirjan sarakkeet
Esimerkkinä henkikirjan sarakkeista ja niiden muutoksista 1800-luvulta 1920-luvulle on Iin pitäjän (Ijå Socken) henkikirjojen sarakkeet. Osa sarakkeista on puhtaaksikirjoitettu ja käännetty. Kuvaa alkuperäisestä sivusta voi tarkastella tarkemmin klikkaamalla kuvaa.
Pitäjän talot luetellaan henkikirjassa kylittäin ja talot ovat numeroituja. Usein tilaton väestö on kirjattu loppuun tilojen jälkeen. Talon manttaali ilmoittaa maan luonnon eli omistussuhteen ja on tilan veronmaksukyvyn mitta. Alunperin yksi manttaali oli veronmaksukyvyltään normaali tila. Manttaaliluku ei ollut suoraan sidoksissa tilan pinta-alaan, vaan siinä huomioitiin maan laatu, viljelysala ja muita veronmaksukykyyn vaikuttavia asioita.
Tilan maan luontoa oli kolmenlaista: perintömaa, kruununmaa ja rälssimaa (ruotsinkieliset lyhenteet skatte, krono, frälse). Perintömaan omisti yksityinen henkilö. Kruununmaa oli kruunun omistuksessa, mutta talonpoika saattoi saada siihen käyttö- ja hallintaoikeuden. Rälssitila oli veronmaksusta vapautettu tila. Rälssitiloja syntyi alunperin kuninkaan luovuttaessa tiloja ratsupalvelua vastaan, mutta verovapaus säilyi, vaikka ratsupalvelusta ei enää suoritettukaan.
Savujen määrä (savuluku) ilmaisee tilalla asuvien ruokakuntien määrää. Savuluku vaikutti tilan verotukseen.
Henkikirjan etsiminen läänintileistä
Vuosien 1635 – 1808 henkikirjat ovat Kansallisarkiston läänintileissä jaoteltuina lääneittäin. Henkikirjojen etsiminen tapahtuu helpoiten käyttäen Digihakemisto palvelua. Luettelon Ruotsinvallan ajan läänin- ja voudintileistä saa digihakemiston pikanäppäimellä Voudin- ja läänintilit.
Suomen läänijako vaihteli eri ajankohtina. Läänijaon voi tarkistaa Vikipedian artikkelista Suomen läänit.
Esimerkkinä henkikirjan etsimisestä Ruotsin vallan ajalta on Iin pitäjän henkikirjat vuonna 1770. Tarkoituksena on selvittää Olhavan kylän talot kyseisenä ajankohtana. Ii kuului vuoteen 1775 Pohjanmaan lääniin, jonka jälkeen lääni jaettiin kahteen osaan: Oulun lääni ja Vaasan lääni.
Digihakemiston pikanäppäimellä Voudin- ja läänintilit saadaan luettelo läänintileistä. Valitaan Pohjanmaan läänin tilejä ja seuraavaksi Asiakirjat (1635-1776).
Linkistä avautuu luettelo Pohjamaan läänintileistä ja luettelossa vuoden 1770 henkikirjat ovat otsikolla 9459 Henkikirjat (1770-1770). Linkistä avautuu hakemisto, jonka avulla läänin pitäjät pitäjät löytyvät.
Iin pitäjä on ruotsinkielisellä nimellä Ijo Sochn (toisinaan kirjotettu Ijå Socken). Iin pitäjä alkaa kuvasta 51 (henkikirjassa sivu 47). Olhavan kylä on kirjoitettu ruotsalaisittain Ålhavaby ja on kuvassa 52 (sivu 48).
Olhavan kylällä oli 1770 kuusi tilaa:
- Tolonen (Tålånen)
- Sikala
- Kyröläinen (Kyröläin)
- Sassi
- Sassi
- Piukkula (Piuckula).
Henkikirjassa on lueteltu Isäntä vaimoineen sekä henkirahaa maksavat muut asukkaat.
Autonomian ajan henkikirja
Esimerkkinä autonomian ajan henkikirjan etsimisestä on Aleksis Kiven vanhempien Erik ja Anna Stenvallin perheen henkikirjatiedot vuodelta 1850. He asuivat Nurmijärven Palojoen kylässä. Nurmijärvi oli osa Helsingin pitäjää ja kuului Uudenmaan lääniin.
Digihakemistossa käytetään pikanäppäintä Henkikirjat, koska kyseessä on autonomian ajan henkikirjat. Luettelosta valitaan Uudenmaan läänin henkikirjat ja sen jälkeen U Henkikirjat (1809-1975) ja seuraavasta luettelosta U:42 Henkikirja (1850-1850). Hakemistosta nähdään, että Nurmijärven henkikirjat alkavat kuvasta 441 ja Palojoen kylä alkaa kuvasta 460.
Ensimmäisenä Palojoen kylän henkikirjassa on lueteltu kylän tilojen tiedot numerojärjestyksessä. Tiloja on neljätoista. Lopussa on kylän tilaton väestö. Eric Stenvall on kuvassa 462 sivun toinen henkilö.
Sarakkeiden otsikot on etsittävä kunkin pitäjän henkikirjojen ensimmäiseltä sivulta, tässä tapauksessa kuvasta 442, jossa Nurmijärven pitäjä alkaa. Epäselvissä tapauksissa sarakkeiden tekstejä voi joutua tarkistamaan muiden pitäjien saraketeksteistä. Saraketekstit Nurmijärven tapauksessa ovat:
Eric Stenvallin taloudessa oli neljä henkiveroa maksavaa henkilöä Eric ja Anna sekä heidän poikansa Emanuel ja Albert. Tässä henkikirjassa Aleksis on merkitty vielä lapseksi, koska on täyttänyt 15 vuotta vasta vähän ennen henkikirjoituspäivää. Alaikäisten nimiä ei merkitä henkikirjaan.
Aikuiset maksavat kukin 36 Kopeekkaa henkirahaa. Stenvalleilla on viinanpoltto-oikeus, josta he maksavat veroa 5 leiviskää kuivia rukiita. He maksavat lisäksi 18 Ruplaa linna-apua (slott hjälp) ja 1 Ruplan teinirahaa (Djekne penningar). Teiniraha käytettiin koulujen ja köyhien opiskelijoiden tukemiseen.
Henkikirjatiedot täydentävät kirkonkirjoista saatavia tietoja ja sillon jos seurakunnan kirkonkirjat ovat tuhoutuneet ne ovat lähes ainoa tietolähde seurakunnan väestöstä.
