Kristinuskossa rippi tarkoittaa syntien tunnustamista, katumista ja sitä seuraavaa synninpäästöä. Ripin kautta sääntöjä rikkonut seurakuntalainen palasi takaisin seurakunnan yhteyteen. Ripitys tai muu kirkon rangaistus oli usein maallisen tuomioistuimen määräämä. Rikkeiden tai rikosten jälkeen tapahtunut ripitys kirjattiin seurakunnassa ripitettyjen luetteloon tai kirkkokurinalaisten luetteloon. Luettelo saattoi sisältää merkintöjä myös muista kirkon rangaistuksista.
Lievin kirkkokurin muoto oli nuhtelu tai varoitus, jonka saattoi antaa pappi, kirkkoneuvosto, kirkonkokous, lääninrovasti tai tuomiokapituli. Varoitus voitiin antaa yksityisesti tai julkisesti saarnastuolista, kinkereillä tai kirkonkokouksessa. Sakko oli 1800-luvulla toinen yleinen kirkon rangaistus. Sakon vaihtoehtona oli häpeärangaistus (jalkapuu tai häpeäpenkki). Häpeäpenkki oli paikka kirkossa, jossa kirkollisen rangaistuksen saanut istui ennen ripittäytymistä ja synninpäästöä. Jalkapuurangaistus kumottiin vuonna 1848 ja muut julkiset kirkonrangaistukset (kirkollinen sakko, häpeäpenkki, julkirippi) vuonna 1864.
Julkiripissä seurakuntalainen tunnusti seurakunnan edessä rikkeensä, salaripissä vain muutaman todistajan läsnäollessa. Lähteenä tähän blogikirjoitukseen on Merja Elina Mäkisen Pro gradu -tutkielma MUSTANKIRJAN VÄKI. Kirkkokuri Ilomantsin evankelisluterilaisessa seurakunnassa 1858–1879, Itä-Suomen yliopisto 2019.
Ripitettyjen luetteloita (Absolutions Bok/Längd, Absolverade personer), kirkotettujen luetteloita (Kyrkotukts längd) ja kirkkokurinalaisten luetteloita on digitoituina saatavilla melko paljon sekä Suomen Sukuhistoriallisella yhdistyksellä (SSHY) että Kansallisarkiston Uusi Astia palvelussa. Kansallisarkistossa suuri osa asiakirjoista on nimikkeellä Kirkkokurinalaisten luettelot. Osa näistä luetteloista ovat kuitenkin käyttörajoitettuja ja luettavissa vain Kansallisarkiston toimipisteissä ja niiden katsominen voi vaatia käyttöluvan. Koko digitoitu jakso on käyttörajoitettu, jos se osittainkin sisältää alle sata vuotta vanhoja tietoja. Seuraavasta luettelossa näkyvät vuodet, joista SSHY:llä tai Kansallisarkistolla on helmikuussa 2021 digitoituja ripitettyjen tai kirkkokurinalaiten luetteloita:
Rikoskirjoissa mainitut rikkomukset voivat löytyä myös ripitettyjen luettelosta, koska oikeudessa määrättyyn rangaistukseen saattoi kuulua kirkonrangaistus.
Ripittäytyjän täytyi tunnustaa pahat tekonsa ja katua niitä, jotta pappi saattoi julistaa hänelle synnin päästön. Tämän jälkeen ripittäytyjä sai jälleen osallistua ehtoolliselle ja oli kelvollinen seurakunnan jäsen.
Salavuoteus ja huoruus
Avioliiton ulkopuolinen sukupuolielämä eli salavuoteus (lönskaläge) ja luvaton sekaantuminen (lägersmål) olivat 1800-luvulla yleisimpiä ripityksen syitä. Useissa seurakunnissa ripitettyjen luettelosta ei paljon muita merkintöjä löydykään.
(Joulukuun) 30. Vaulammen Markkulan lampuotin tytär Eeva Stiina Matintytär kävi yksityisen ripin salavuoteuden vuoksi. Synninpäästön antoi Erik N. Bonsdorff.
Jokioinen, Kirkkokurinalaisten luettelo 1849.
Eeva Stiina joutui ripitettäväksi salavuoteuden vuoksi. Salavuoteudesta rangaistavaksi yleensä joutui vain nainen, kun salavuoteus paljastui aviottoman lapsen syntymästä. Tässä tapauksessa Eeva Stiina oli synnyttänyt marraskuussa 1849 kuolleena syntyneen tyttölapsen.
Vain harvoin mies joutui ripitettäväksi salavuoteudesta. Rusthollarin poika Kaarlo Juho Arvola Hattulan pitäjän Sattulan kylästä, joutui kuitenkin ripitettäväksi edellä mainitusta tapauksesta, mutta vasta vuotta Eeva Stiinaa myöhemmin 19. tammikuuta 1851.
(Tammikuun) 19. Rusthollarinpoika Karl Juhonpoika Arvola Hattulan pitäjän Sattulan kylästä kävi yksityisen ripin salavuoteudesta lampuotin tyttären Eeva Stiina Matintyttären kanssa Vaulammin Markkulasta, synninpäästön antoi Er. N. Bonsdorff.
Jokioinen, Kirkkokurinalaisten luettelo, 1851.
Jos Eva Stinan ja Kaarlon yhteinen lapsi olisi syntynyt elävänä, olisi ripitettyjen luettelo voinut selvittää aviottoman lapsen isän.
Salavuoteus oli melko yleistä leskinaisilla. He eivät aina välttämättä kiirehtineet uudelleen naimisiin miehen kuoleman jälkeen.
Mars 16. Undergick Wäfvare Enkan Ewa Frentzen från Waulammi by, enskild skriftermål för begånget lönskalägd. Absolwerades af E. N Bonsdorff.
Vuosi 1856. Maaliskuun 16. Kankurin leski Eeva Frentzen Vaulammen kylästä kävi yksityisen ripin salavuoteuden vuoksi. Synninpäästön antoi E. N. Bonsdorff.
Jokioinen, Kirkkokurinalaisten luettelot, vuosi 1856.
Huoruus, eli sukupuolinen kanssakäyminen silloin kuin ainakin toinen osapuolista oli naimisissa, oli salavuoteutta tuomittavampaa. Ylöjärvellä joutui entisen torpparinpojan Jeremias Sorvaniemen vaimo Maija Liisa Juhontytär todistajien Juho Erkinpojan ja Anna Liisa Takalan läsnäollessa salaripille ensikertaisesta huoruudesta:
22/11. Undergick f.d. [förra detta] torparesonen Jeremias Sorwaniemis hustru Maija Lisa Johansdotter Sorwaniemi från Runsas by enskildt skriftermål och absolverades – i närwaro af inhysingarna från Ylöjärvi by Johan Eriksson och Anna Lisa Takala – för 1sta resan hor af A. Sadenius.
22.11.1872 Entisen torpparinpojan Jeremias Sorvaniemen vaimo Maija Liisa Juhontytär Sorvaniemi Runsaan kylästä kävi salaripillä ja sai synninpäästön ensikertaisesta huoruudesta Ylöjärven itsellisten Juho Erkinpojan ja Anna Liisa Takalan läsnäollessa, toimitti A Sadenius.
Seurakunnasta ja papista riippui, tapahtuiko ripittäytyminen huoruudesta salarippinä papin ja muutaman todistajan läsnäollessa vai julkisesti kirkossa. Rymättylän seurakunnassa vuonna 1857 joutui kolme yksinkertaiseen huoruuteen (toinen osapuoli oli naimisissa) syyllistynyttä ripitettäväksi kirkossa seurakunnan läsnäollessa.
af Sv. Rydberg.
24/5 57. Äijelä öfvergårds pigan Carolina Lindqvist absolverad för enkelt hor i Rimito kyrka
af Sv. Rydberg.
19/7 57. Danila pigan Anna Henriksdotter absolverad för enkelt hor i rimito kyrka af Sv. Rydberg.
Ripittäytyminen rikoksista
Maallisen tuomioistuimen langettamaan rangaistukseen liittyi usein kirkonrangaistus ja siihen liittyvä ripittäytyminen. Ripitettyjen luetteloista löytyy sen vuoksi merkintöjä myös rikoksista samoin kuin rikoskirjoista. Rikkeen laadusta, seurakunnasta ja papista riippui, suoritettiinko ripittäytyminen salarippinä vai julkirippinä seurakunnan läsnäollessa.
Pitkäjärven Natukan renki Jooseppin Antinpoika sai Orivedellä 18. elokuuta 1850 synninpäästön ensikertaisesta murtovarkaudesta:
F. J. Lilius
Helmikuun 19. päivänä 1854 Suinulan Ala-Nikkilän renki Kustaa Kustaanpoika kärsi Kuorevedellä julkisen kirkonrangaistuksen varkaudesta ja sai synninpäästön:
1800-luvun alussa kirkonrangaistukset olivat kovia. Maaliskuun 3. päivä 1805 kehruuhuonelainen (työvankilassa ollut) Anna Stiina Järnfors kärsi Kuninkaallisen Turun hovioiden langettaman rangaistuksen varkaudesta. Vitsarangaistuksen ja kahden sunnuntain julkisen kirkonrangaistuksen jälkeen hän sai Köyliössä asianmukaisen synninpäästön:
Rymättyläläinen löysäläinen Kustaa Rothberg ja poika Juho Heikinpoika saivat kesäkuun 2. päivänä 1816 synninpäästön kirkossa osallisuudesta ryöstöön:
Porin kaupunkiseurakunnan kirkkokurinalaisten luettelon mukaan vuonna 1846 renki Carl Fr. Carlsson on ollut salaripillä näpistyksestä ja merimies Johan Ahlros kärsinyt jalkapuurangaistuksen ollessaan kolmannen kerran juopuneena.
Maij 17. Drg. Carl Fr. Carlsson från Kumo ensk. skrift för snatteri.
Sjöman Johan Ahlros stockstraff för 3 res. fylleri.
Toukokuun 17. Renki Carl Fr. Carlsson Kokemäeltä, salarippi näpistyksestä.
Merimies Johan Ahlros, jalkapuurangaistus kolmannen kerran juopumuksesta.
Ripitettyjen luettelot voivat valaista erityisesti köyhien ihmisten elämää ja käyttäytymistä. Tiedot eivät aina ole positiivisia, mutta antavat mielenkiintoisia tietoja esivanhempiemme elämästä. Joskus ripitettyjen luettelo voi antaa vihjeitä aviottoman lapsen isästä.
Tähän asti olen kirjoittanut sukututkimukseen liittyvistä kirkollisista asiakirjoista. Seuraavassa blogikirjoituksessa kerron perukirjoista. Ne ovat maallisen oikeuden asiakirjoja , joissa kerrotaan kuolleen henkilön omaisuus ja perilliset. Niitä voi löytyä tuomiokuntien ja raastuvanoikeuksien arkistojen lisäksi myös seurakuntien arkistoista, koska lesken oli toimitettava perukirja kuolleesta puolisostaan seurakunnalle mennessään uudelleen naimisiin.
